Puhutaanpa hetki turvatulostuksesta ja ympäristöasioista

Puhutaanpa hetki turvatulostuksesta ja ympäristöasioista

Tiesitkö, että jos käytössäsi on Toshiban turvatulostusratkaisu, kopiohuoneesi on aina siisti? Siellä ei loju noutamattomia tulosteita ympäriinsä, eikä kukaan pääse näkemään toisten tulosteita. Lisäksi tulostin on aina tietoturvallisesti lukittu, jolloin sitä ei voi käyttää kirjautumatta omalla kulkukortilla.

Hienoa jos tiesit, sillä silloin käytössäsi on jo Toshiban turvatulostus! Silti minulla on sinulle jotain uutta kerrottavaa. Se tulee tässä:

Turvatulostuksella on myös ympäristövaikutuksia, sillä se mahdollistaa tulostusmäärien radikaalin vähentämisen. Tutkimuksen mukaan yhdestä puusta voidaan valmistaa noin 8000+ A4 paperiarkkia. Kun tulostusmäärät vähenevät, paperin kulutus ja kustannukset pienenevät. Kun taas paperin kulutus pienenee, ei metsistä ole enää tarpeen kaataa niin paljon puita, jolloin ympäristörasitus laskee. Näin sinunkin yrityksesi voi omalla toiminnallaan saada aikaan konkreettisia positiivisia ympäristövaikutuksia.

Saatat miettiä, miten pääset todentamaan yrityksesi tulostustöiden ympäristövaikutukset? Se selviää helposti tulostimen vapauttamattomien tulostustöiden säästöraportista, joka on täynnä hienoja esimerkkejä.

Raportti kertoo:
• säästettyjen puiden lukumäärän
• säästetyn hiilidioksidimäärän
• säästetyn valmistusenergian (ilmaistaan hehkulampputunteina)

Näin pääset tutkimaan paperinsäästöraporttia!
Turvatulostusjärjestelmän hallintakonsolin raportit valikko: valitse ympäristö ja ”Unreleased Jobs Paper Saving”-raportti. Muodosta raportti ja näet kuinka paljon paperi- arkkeja turvatulostus on säästänyt sinun yrityksessäsi. Uskon, että yllätyt iloisesti!

Tässä esimerkki erään asiakkaamme tulostuksen ympäristöraportista vuodelta 2018:

Ympäristöraportti kertoo, että säästettyjä paperiarkkeja oli 876 768 kappaletta. Jos saman määrän pakkaisi papeririiseihin, siitä syntyisi 1753 kappaletta täysiä 500 arkin papeririisejä. Yksi 500 arkin papeririisi on paksuudeltaan 5.5 cm. Kun pinotaan 1753 papeririisiä päällekkäin, siitä syntyy huikea, yli 96 metriä korkea paperipino. Vertailun vuoksi Helsingin Olympiastadionin torni on korkeudeltaan 72 metriä ja New Yorkin Vapaudenpatsas 93 metriä.

CO2-päästöjä on puolestaan säästetty 11 135 kg, joka on suurin piirtein sama määrä kuin jos yksi henkilö lentäisi Helsingistä Australian Sydneyyn ja takaisin kaksi kertaa. Lentokilometrejä tällä matkalla kertyisi yhteensä 61 000 km.

Säästettyjen paperiarkkien, eli tulostamatta jääneiden sivujen valmistuksesta, olisi aiheutunut päästöjä, jotka vastaavat sitä, että yhtä 60 watin hehkulamppua olisi pidetty päällä 697 176 tuntia, eli 79.5 vuotta yhtäjaksoisesti. Vaikuttavia lukuja, eikö vain?

Tässä vaiheessa en aio sen kummemmin korostaa saavutettuja kymmenien tuhansien eurojen kustannussäästöjä, jotka syntyvät siitä, että väriainetta ja paperia ei ole kulunut, kun tulostamatta on jäänyt 1 327 001 turhaa sivua.

Kompensoi tulostimien hiilijalanjälki ja tee hyvää!

Entä tiesitkö sen, että Carbon Zero -ohjelmamme avulla voit myös kompensoida tulostimien käytöstä aiheutuvan hiilijalanjäljen? Maksamalla vapaaehtoisen päästökompensaation, tulostimen ilmastokuorma hyvitetään ohjaamalla kompensaatiomaksu ympäristöhankkeisiin.

Vapaaehtoisella päästökompensaatiolla rahoitetaan hankkeita, jotka toimittavat esimerkiksi Kenian kyliin energiaa säästäviä uuneja, minkä seurauksena polttopuun käyttö vähenee jopa 50 %. Hankkimalla päästövähennyksiä et siis ainoastaan kompensoi omia päästöjäsi, vaan autat ympäristöprojekteja jatkamaan työtä ja maapallon kestävän kehityksen tukemista.

Ympäristötietoisuus on tulevaisuuden kilpailuetu

Carbon Zero -ohjelma auttaa todistetusti parantamaan yrityksesi toiminnan kestävyyttä ja toimimaan ympäristöstrategian mukaisesti. Yritysten vastuullinen toiminta muuttuu yhä läpinäkyvämmäksi yhteistyökumppaneille ja asiakkaille, joten ympäristövastuullisella toiminnalla on merkitystä.

Ympäristövastuu linkittyy myös työnantajamielikuvaan. Kukapa ei haluaisi työskennellä yrityksessä, jonka tietää edistävän ympäristöä suojelevaa elämäntapaa? Sellaiseen organisaatioon on ilo kuulua.

Ota yhteyttä, niin puhutaan lisää ympäristöasioista!

Mikko Tanska
Toshiba Tec Nordic Ab
mikko.tanska@toshibatec.fi
Mobile: +358503949161
www.linkedin.com/in/mikko-tanska